Oppimiskinesiologian kursseja:
Aivojumppa ñBrain GymÆ -kurssi
Kurssilla opitaan menetelmiä, joiden avulla voidaan kehittää ja tasapainottaa aivojen ja kehon eri osien yhteistoimintaa.
Kurssilla opittavat aivojumppaharjoitukset parantavat keskittymiskykyä, kehittävät itseluottamusta, rauhoittavat ylivilkkaita lapsia, auttavat oppimisvaikeuksissa ja vähentävät stressiä. Harjoitukset auttavat myös kommunikoinnissa, organisoinnissa sekä tarkkaavaisuudessa ja parantavat lukemista, kirjoittamista, kuuntelemista ja käden ja silmän koordinaatiota.
Kurssilla opitaan viiden vaiheen tasapainotukset omien henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kurssiin sisältyy oppimisen ja aivotoiminnan teoriaa sekä runsaasti käytännön harjoittelua.
Koulutuksen jälkeen kurssilaiset voivat käyttää aivojumppamenetelmiä ja -harjoituksia oman työnsä apuvälineenä, kotona perheen ja ystävien parissa ja oman hyvinvointinsa edistämiseksi.
Kurssi sopii opetus- ja hoitoalalla työskenteleville, kouluttajille, vanhemmille ja kaikille, jotka haluavat kehittää itseään ja auttaa läheisiään. Kurssi on kansainvälisen oppimiskinesiologiasäätiön (Educational Kinesiology Foundation) hyväksymä ja kuuluu osana aivojumppakouluttajakoulutukseen. Kurssin suorittaneet saavat kansainvälisen kurssitodistuksen.
Brain GymÆ on rekisteröity tavaramerkki, jonka oikeudet omistaa Educational Kinesiology Foundation, Ventura, Kalifornia, USA. Aivojumppakirjoja on käännetty jo 40 kielelle ja menetelmä on käytössä noin 80 maassa.
Yksilölliset Aivoprofiilit
Aivojumppa ñ Brain GymÆ -kurssin käyneille soveltuva jatkokurssi
Kurssilla opitaan ymmärtämään vasemman ja oikean aivopuoliskon yhteistyön malleja, toiminnallisuutta ja merkitystä. Kurssilaiset saavat mahdollisuuden löytää oman dominanssi-mallinsa ja oppia määrittelemään sen myös toisissa ihmisissä. Kurssilla opitaan tunnistamaan erilaisia aivojen toiminnallisia profiileja ja dominoivuuksia ilmentävät vihjeet ja miten tämän tiedon avulla voidaan löytää jokaisen piilevät mahdollisuudet ja paras oppimistyyli.
Kurssilla opitaan kokemuksen kautta. Havaintojen ja lihastestien avulla syvennetään perittyjen ja opittujen dominanssimallien tiedostamista. Kurssi hyödyntää viimeisintä aivodominanssitutkimusta ja tarjoaa selkeän ohjelman, jonka avulla kukin kurssilainen voi löytää tavan itsensä kehittämiseen yhtä hyvin kuin toisten ihmisten auttamiseen.
Kurssiin sisältyy useita tasapainotuksia, joiden tavoitteena on saada aivojen koko kapasiteetti mukaan avaamaan jokaisen tasapainotettavan parhaat edellytykset. Koulutuksen jälkeen kurssilaiset pystyvät määrittämään aivojen dominanssiprofiilit, ymmärtävät aivojen erilaisten dominanssi-mallien merkityksen eri tilanteissa ja osaavat käyttää tietämystään auttaakseen itseään ja toisia saamaan mahdollisimman suuren hyödyn omasta yksilöllisestä oppimistyylistään.
Vision Circlesô
Haluatko kehittää näköäsi? Haluatko syventää visioitasi?
Vision Circlesä on 4-päiväinen kurssi, jolle voi osallistua kaikki Aivojumppa-Brain GymÆ -kurssin käyneet. Kurssi kuuluu osana oppimiskinesiologiaan ja se hyväksytään yhtenä vaihtoehtona Aivojumppa-Brain GymÆ -kouluttajien ja -ohjaajien koulutuksessa.
Kurssi kehittää näkemistä sekä muita aisteja ja niiden yhteistoimintaa. Kurssilla opitaan 34 Vision Gymô -harjoitusta, jotka tasapainottavat ja kehittävät aistien lisäksi muistia, tietojen käsittelyä ja havaintokykyä.
Kurssi koostuu kahdeksasta osa-alueesta, joiden teemat tarjoavat toimivia malleja arkipäiväisiin tilanteisiin; esim. itsensä kehittämiseen sekä omien voimavarojen ja kykyjen löytämiseen.
Jokainen osa-alue tarjoaa luontevan ja helpon mahdollisuuden visuaalisuuden, kinesteettisyyden sekä muiden aistitoimintojen vahvistamiseen. Jokainen alue tukee myös kognitiivista kehitystä. Näiden kautta osallistuja pääsee irrottautumaan kompensoivista aisti/liikehermokuviosta ja vapautuu käyttämään sekä ulkoisia että sisäisiä näköhavaintoja tarkemmin ja rennommin.
Kahdeksan osa-aluetta ovat:
- Havainnoitsija (huomaaminen, lajitteleminen, erottelu)
- Liikkuja (kinesteettinen tietoisuus, tasapaino, liikkuminen)
- Resonaattori (rytmi, ääni, kuuleminen)
- Hoivaaja (väri, vastakohdat, syvyys, vastaanottaminen)
- Rakentaja (käden ja silmän koordinaatio, luovuus)
- Sisäistäjä (muistaminen, tunteet, mielikuvat)
- Kommunikoija (vuorovaikutus, eleet, ilmaisutaidot)
- Synergisti (kokonaisvaltaisuus, toistuvat kuviot, visiot)
Tasapainottamalla muita aisteja kolme ensimmäistä osuutta auttavat vapautumaan visuaalisesta riippuvaisuudesta ja sen ylivallasta.
Neljäs, viides ja kuudes osa-alue tutustuttavat näkemisen kolmeen eri alueeseen: kokonaiskuvaan, yksityiskohtiin ja näkemisen sisäistämiseen muistin ja mielikuvituksen avulla.
Kaksi viimeistä osuutta antavat mahdollisuuden käyttää oppimiamme uusia havaintoja vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Nämä osuudet auttavat myös sisäistämään uusia havaintoja ja hyödyntämän niitä itseilmaisussa kahdenkeskisessä kanssakäymisessä ja laajemmin omassa yhteisössämme sekä osana maailmankaikkeutta.
Vision Circlesô -kurssi antaa meille mahdollisuuden palata siihen aistien kehittyvään ja leikkimieliseen maailmaan, jonka tunsimme lapsena. Kurssi on hauskaa ja rentoa oppimista oman kokemuksen kautta. Kurssilla on luovuus, rentous ja leikkisyys valloillaan!
Seitsemän ulottuvuuden kurssi
The Seven Dimensions of Intelligence Course (32 tuntia)
Kurssilla tutustutaan eri ulottuvuuksien tasapainottamiseen kurssilaisen yksilöllisiä tarpeita korostavalla tavalla. Osallistujat saavat henkilökohtaisesti kokea, miten seitsemän eri ulottuvuutta voivat joko tukea tai estää oppimista. Kurssilla tutkitaan myös avointen tavoitteiden asettamista, liikkumismallien suhdetta elämäntaitoihin, kasvua vahvistavan uuden oppimisen huomioimista sekä oppimisteorian ja kasvuun tähtäävän kommunikoinnin käyttämistä. Kurssilla osallistujia opastetaan itseohjautuvaan oppimiseen henkilökohtaisen muuttumisen avulla. Osallistuminen edellyttää Aivojumppa -kurssin suorittamista ennen ku4ssin alkua.?
Ammattikursseja
Aivojumppakouluttaja/konsultti -kurssi: Kokonaisvaltainen eläminen, oppiminen ja kasvaminen - The Brain GymÆ Teacher Practicum (32 tuntia)
Kurssi on suunniteltu antamaan valmiuksia osallistujan henkilökohtaista kasvua ja kehitystä varten sekä antamaan valmiuksia toimia menestyksellisesti aivojumppakouluttajana ja -konsulttina. Tämä Kalifornian osavaltiossa rekisteröity kurssi tarjoaa tulevalle aivojumppakouluttajalle/-konsultille tilaisuuden harjoitella ja opettaa oppimisteoriaa suhteessa lateraalisuuden, keskittämisen ja tarkkaavuuden integroitumiseen.
Kurssin ensimmäinen osa auttaa ymmärtämään perusteellisesti Aivojumppa -kurssilla opetettavien aivojumppaharjoitusten, tasapainotusten ja uudelleen ohjelmointien teoriaa ja menetelmiä.
Kurssin toinen osa käsittelee tehokkaita opetusmenetelmiä ja kolmas osa puolestaan antaa tuleville kouluttajille neuvoja ja vihjeitä opetussuunnitelmien tekemiseen. Kurssille osallistuminen edellyttää Aivojumppa -kurssin suorittamista ja kertaamista, Yksilölliset aivoprofiilit -kurssin ja Seitsemän ulottuvuuden kurssin suorittamista, tapauskertomusten tekemistä sekä ainakin 24 tuntia valinnaisia ja täydentäviä kursseja ennen kurssin alkua. |
|
Tämän artikkelin sisältö:
Oppimiskinesiologian kursseja:
Tietoja kursseista antavat:
Suomen kinesiologiayhdistys ry
Uudenmaankatu 28 B, 2 krs.
00120 Helsinki
puhelin: (09) 4789 2189 tai 040 8217115
faksi: (09) 4789 2190
sähköposti: kinesiologiayhdistys@kaapeli.fi
Educational Kinesiology Foundation
PO Box 3396
Ventura, CA 93006-3396
USA
+1-805-658-7942 tai +1-800-356-2109
fax +1-805-650-0524
sähköposti: EDUKFD@aol.com
www.braingym.org
Kinesiologian koulutusta ja ohjausta:Linkki
|